Pesäpallo juhlii arvokkaasti 24. marraskuuta
Ensimmäiset viralliset pesäpallon sarjaottelut pelattiin 90 vuotta sitten kaudella 1922. Lauri ”Tahko” Pihkalan kehitystyön tuloksena oli syntynyt varta vasten suomalaisille räätälöity kansallispeli, joka yhdisti monipuolisen liikunnan taktiseen osaamiseen ja strategiseen ajatteluun. Yksi kaikkien aikojen suomalaisista innovaatioista on jo 90 vuoden ikään yltänyt menestystarina, jonka menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat läsnä arvokkaissa juhlissa Jyväskylässä 24. marraskuuta.
Juhlapäivä aloitetaan Pesäpalloliiton syyskokouksella ja puheenjohtajan valinnalla Sokos Hotel Alexandrassa. Kaikilla jäsenyhdistyksillä on oikeus ääneen ja mahdollisuus ilmaista näkemyksensä, kun tulevien vuosien suuntaviivoja luodataan. Tilaisuudessa myönnetään myös Pesäpalloliiton ansiomerkkejä eri toimintasektoreiden aktiiveille.
Onnitteluiden vastaanotto alkaa upouudessa Sokos Hotel Paviljongissa junaradan toisella puolella klo 14. Itse juhlatilaisuus pääsee vauhtiin klo 17 valtiovallan, Pesäpalloliiton ja Jyväskylän kaupungin tervehdyksillä. Ennen kolmen ruokalajin juhlaillallista jaetaan opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämät ansiomerkit suomalaisen liikuntakulttuurin ja urheilun hyväksi tehdystä työstä.
Virallisemman osuuden jälkeen vaihdetaan vapaalle klo 21 alkaen. Suomen parhaaksi bilebändiksi tituleerattu Jean S. esittää pääosin suomenkielisiä cover-kappaleita ja saa takuulla menojalan vispaamaan. Yhtyeen suosiosta kertovat yli 200 000 myytyä albumia ja yli 2500 keikkaa.
Pesäpallon 90-vuotisjuhlien illalliskortit ovat nyt myynnissä. Varaa itsellesi, seurallesi ja yhteistyökumppaneillesi paikat suomalaisen kansallispelimme arvokkaasta juhlasta.
Illalliskorttien tilauslomake: http://www.pesis.fi/2012/90-vuotisjuhlat/
Lisätietoa: Mika Helminen, p. 040 739 1280

Ei kommentteja